Tervetuloa Vieras 

Näytä / Piilota

Tervetuloa vieras, kirjoittaminen tälle foorumille vaatii rekisteröitymisen.





Sivut: [1] 2
Lähetti Aihe:Opiksi ja myytävänä
Pusa1
Uusi
Viestejä: 2
Lähetä viesti
Viesti Opiksi ja myytävänä
October 31, 2015, 02:37

Hei lukijoille!

Kirjoittelin näille sivuille joskus vuosia sitten lomaosakkeen hankinnasta. Asia on nytkähtänyt vuosien aikana eteenpäin ja ajattelin kertoa, miten asian kanssa toimin. Näistä sivuista oli minun kohdallani merkittävästi apua ja luulen, että tietoisuus mahdollisuuksista ei ole vieläkään tavoittanut kaikkia asiasta kiinnostuneita.

Ainakin vielä tuolloin, kun ensimmäisen lomaosakkeeni hankin, toimi Vuokatissa Lomaosakemeklarit -niminen yritys. Tarjolla oli osakkeita ympäri Suomen ja asialliseen hintaan. En ole varma, onko tätä yritystä enää olemassa, mutta netistähän löytyy runsaasti myytäviä osakkeita.

Ostin siis Lomaosakemeklareilta ensimmäisen osakkeeni. Hinta oli 2200 euroa ja kohteen pistearvo oli 92000 (kesäviikko Vuokatissa). No, yksityiseltä ostettuahan ei niin vain saanut liitettyä RCI -points järjestelmään.

Tässä tuli avuksi näiltä sivuilta peräisin oleva neuvo, nimittäin Vuokatti Country Club! Otin yhteyttä ko. yritykseen ja varmistin asian. Asia todellakin on niin, että Country Clubin kautta voi liittyä RCI points jäseneksi ja samalla voidaan pisteyttää myös aiemmin ostetut osakkeet (ehtona on se, että omistaa viikon Country Clubista). Ostin siis Country Clubilta viikon 17 osakkeen kuudelle hengelle ja pisteitä tuli 52500 kappaletta. Yhteensä minulla on siis nyt 144 500 pistettä, joita en tahdo ehtiä kaikkia kuluttamaan vuoden mittaan. Silloin, kun minä olen liittynyt RCI:n jäseneksi, niin liittymismaksu oli 914 euroa ja maksoin tuosta Country Clubin osakkeesta 2086 euroa. Yhteensä kaikkiin hankittoihin meni siis 5200 euroa (luulen, että tämä ei ole paha hinta pistemäärään nähden).

RCI:stä sanon vielä se, että järjestelmä kyllä toimii! Olen nyt muutaman vuoden aikana varannut RCI:n kautta esimerkiksi juhannusviiikon Saimaalta ja parhaimpaan lasketteluaikaan viikon Vuokatista. Sivuja pitää osata käyttää ja pisteitä tarvitsee riittävästi, mutta jos nämä osa-alueet ovat kunnossa niin valinnanvaraa on kyllä!

Kuten sanoin, en ehdi kuluttamaan vuosittain kaikkia pisteitäni ja tämän vuoksi olen valmis myymään tuon Country Clubin viikon, jos joku haluaa samalla tavalla liittyä RCI Points jäseneksi. Vuokatissa on vielä viikolla 17 laskettelurinteet auki ja pistemäärä on sama kuin kaikilta muiltakin kevään viikoilta (hankintahinta vain on halvempi). Toiseen omistamaani viikkoon kuuluu myös golfin harrasteosakkeita, minkä vuoksi en siitä halua luopua. Itse maksoin siis tuosta osakkeesta vähän yli 2000 euroa, joten myynti(pyynti)hinta olisi jotakin sitä luokkaa/tarjous.

Timotei
Uusi
Viestejä: 11
Lähetä viesti
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
November 1, 2015, 12:14

Kannattaa ehkä varmistaa pysytkö Vuokatin country clubin RCI-pisteissä senkin jälkeen, kun myyt sen osakkeen pois? Liittymisehtoahan näkyy olevan yksi osake country clubia.

Pusa1
Uusi
Viestejä: 2
Lähetä viesti
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
November 6, 2015, 09:27

Anteeksi kun tämän kommentointi kesti. Eli mikäli tässä tarkoitetaan RCI Points jäsenyyttä, niin olen varmistanut asian suoraan RCI:ltä. Pysyn Points -jäsenenä, vaikka myisinkin tuon Country Clubin viikon. Toinen oskkeeni on siis Holiday Clubilta (RCI kohde sekin) ja tällöin ei ole väliä, mitä kautta olen alunperin jäseneksi siis liittynyt. Pisteet tuosta Country Clubista menisivät luonnollisestikin uudelle omistajalle.

Jonkinverran on tullut eteen kysymyksiä RCI:n äkkilähdöistä (eli siis siitä, onko niitä saatavilla ja voiko niiden kautta matkustaa). Jos haaveena on matkustaa näillä äkkilähdöillä, niin neuvoisin hakeutumaan jonkun tutun RCI jäsenen luokse ja tutustumaan tarjontaan vähän pidemmältä aikaväliltä. Joihinkin kohteisiin on tarjontaa hyvin ympäri vuoden ja joihinkin kohteisiin ei juurikaan ole. Nyt kun katson, niin "äkkilähdöt" ulouttuvat esim. Vuokattiin 14-21.12 väliselle ajalle (hinta 4 hengen huoneistossa, 2 mh on tällä hetkellä 259 euroa/viikko). Tuolla Vuokatissa muutenkin on äkkilähdöissä tarjontaa hyvin, jopa esim. syyslomaviikoilla.

Kuitenkin, jos aikoo ostaa halvan osakkeen ja liittyä RCI jäseneksi niin suosittelen miettimään asiaa kunnolla. Halpa osake ja huonossa paikassa on sellainen yhdistelmä, että osakkeesta ei pääse eroon edes ilmaiseksi! Eikä tuollaisen osakkeen tarvitse edes olla halpa! Jos ostat esim. 6000 eurolla osakkeen josta saat 32 500 pistettä niin tilanne on mielestäni aikalailla sama. Et pääse kunnolla matkustamaan ja osakkeestakaan ei helposti pääse eroon. Miettikää rauhassa ennen kaupan tekoa ja ottakaa selvää asioista. Ja jos juuri ostit osakkeen esimerkiksi esittelystä ja nyt arveluttaa niin PERU KAUPPA. Tarjous tuskin oli niin hyvä etteikö se olisi voimassa myöhemminkin...

Muutenkin kannattaisi mielestäni kiinnittää huomiota osakkeiden hankintahintaan. Täällä on ollut paljon keskustelua vastike/pistearvo tavoitteista, mutta jos joutuu maksamaan osakkeesta esim. 4000 euroa enemmän saadakseen hyvän vastike/pistearvo suhteen niin onko kauppa tällöin hyvä? Ehtii monet vastikkeet maksaa, ennenkuin esim. tuo 4000 euroa on mennyt suurempaan vastikkeeseen.

Kyselkää jos kysyttävää,mielipiteitä täältä kyllä tulee!

Vieras

Viestejä: 78
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
January 1, 2016, 16:32

Hyviä lomia ja muutenkin kaikkea hyvää palstalaisille vuodelle 2016!

Lomaosakkeissa ja pistejärjestelmässä on tosiaan paljon tärkeitä juttuja mitä pitää tai ainakin kannattaa ottaa huomioon että pisteillä lomailusta saa ns. kaikki irti. Tuo on erittäin järkevä pointti, että ensin kannattaa yksityisiltä ostella halvalla osakkeita joissa on runsas pistemäärä ja sitten tosiaan kun on niitä on kasassa tarpeeksi, ostaa yksi viikko joltain rakennuttajalta/yritykseltä joka pystyy samalla liittämään kaikki muutkin viikot pisteiksi.

Tämän toteuttaminen vaan on varmasti aika harvinaista, koska nuo myyntiesittelyt mitä HCR ja muut yhtiöt järjestävät ovat aikalailla "ota tai jätä" tilanteita missä asiakas ei vättämättä omaa minkäänlaista tietoa pisteillä lomailusta saatika sitten että mitä milläkin pistemäärällä saa ja millä vastikkeella, niin omien tarpeiden ennakolta kartoitusta ja järjestelmään perehtymistä (näin perusteellisesti kuin Pusa1 esimerkiksi on tehnyt) ei tule tehtyä vaan hankinta tehdään sen myyjän sanoihin luottaen ja jälkeenpäin sitten selvitellään oliko se itselle se oikea ratkaisu vaiko ei. Myyjät tottakai osaavat myös kartoittaa asiakkaan "tarvetta" matkustustottumuksista ja muusta kyselemällä, mutta heillä luonnollisesti tärkein asia on se että kauppa syntyy.

On paljon ihmisiä joille lomaosake on todellinen riesa koska tehty hankinta ei vastaakkaan omia tarpeita (mikä usein huomataan jälkikäteen) eikä aika tai mielenkiinto riitä perehtymään varausikkunoihin ja muihin oleellisiin asioihin mitkä pistejärjestelmästä tekevät kannattavan. Onneksi nykyään on olemassa internet ja esimerkiksi tämäkin palsta mistä saa asiallista "vertaistukea" ja kokemusten jakoa ja kuten tuossa yllä mainittiin, jos ensimmäistä kertaa elämässään tai muuten vailla tietoa järjestelmästä käy esittelyssä ja tulee ostaneeksi viikon niin suosittelen myös kaupan purkamista tuon 14 vuorokauden sisällä.

Kun siitä ensimmäisestä esittelystä on poistunut ostamatta osaketta (tai perunut kaupan) niin mielenkiinto kyseiseen tuotteeseen voi herätä ja silloin tosiaan helposti löytää juuri esim. tämän infon että kaikkia osakkeita ei kannata yksi kerrallaan ostaa rakennuttajalta. Juuri esim. Saimaan ja Katinkullan pistearvot ovat todella kovia myös vähän sesongin ulkopuolella, ns. "rajaviikoissa" joita on markkinoilla pilvin pimein. Kun tosiaan ostat viikon (kutan tässä ketjussa esimerkkinä mainittiin) reilun 2000€ hinnalla ja sillä saat 92000 pistettä niin sen jälkeen (tai toki jos tarvitsee enemmän pisteitä niin ostelee yksityisiltä viikkoja niin paljon kuin tarve vaatii) pistejärjestelmään liittyminen yhden viikon ostamalla tulee edulliseksi.

Pusa1 myös viisaasti nosti tuon asian esille, että se montako pistettä vastike-eurolla saa ei välttämättä ole ainoa tärkeä asia hankintaa tehdessä. Jos tosiaan tuollaisen 92000 pisteen viikon ostaa parilla tonnilla niin sillä erotuksella HCR listahintoihin makselee helposti hyvinkin monen vuoden vastikkeet. Tuo vastike per piste laskelma on silloin paljon olennaisempi jos ostaa osakkeensa rakennuttajalta ja sitä myös esittelyissä usein hehkutetaan (vaikka tosiaan halvempi olisi ostella yksityisiltä ja vain yksi rakennuttajalta joka liittää kaikki pisteisiin).

Lähes kaikki myyntiyhtiöt (Suomessa HCR lienee paras ja kaikille tutuin esimerkki) yrittävät aina myydä osakkailleen uutta viikkoa, joko vanhan lisäksi tai sitten vaihtaa "paremmin" asiakkaalle toimivaan viikkoon, argumentteja näille on myyjillä miljoona, pelotellaan esim. vastikkeiden nousulla tai vastaavalla että nyt kannattaa vaihtaa tämä osake tuohon ja näissä tapauksissa ei taida kauhean paljon olla esimerkkejä siitä etteikö sen viikon sopivampaan vaihtaminen maksaisi asiakkaalle pinon euroja, suht harvinainen tilanne on että raha liikkuu toiseen suuntaan, tottakai joku säännön vahvistava poikkeus voi olla jos joku loppuunmyydyn huippusesonkiviikon haluaa vaihtaa johonkin rospuuttoviikkoon, mutta tuonkaan tekemisessä asiakkaalle ei ole kauheasti iloa jos pistemäärä vaan laskee ja lomailumahdollisuudet heikkenevät.

Luonnollisesti myyntiyritykset ovat toistensa kilpailijoita ja hyvinkin moni suomalainen on ulkomailla (hyvä esimerkki Espanjassa Malagan seudulla toimiva yritys joka on monille palstalaisille tuttu joko netistä tai ihan kokemuksesta) mennyt ostamaan viikon (tai pelkkiä pisteitä) joiden vastike/piste suhde on aivan järjettömän huono (HCR kohteet ovat vielä ainakin toistaiseksi todella ylihinnoteltuja pistearvoiltaan verrattuna niiden oikeaan vaihtoarvoon) kun esittelyssä on hehkutettu että kuinka paljon parempi tämä heidän pistejärjestelmänsä on omaan tämän hetkiseesi nähden. Näistä kannattaa eritoten tarkistella asiaa vaikka RCI:ä että onko noilla pisteillä oikeasti enemmän saatavuutta kuin toisilla, vastaus tulee olemaan että ei ole jos ei laske jotain sesongin ulkopuolisia viikkoja mitä omasta ketjusta voi saada puolillla pisteilla tms... Näitä jokusen tonnin maksavia oppirahoja on moni suomalainen maksellut kun on osteltu pisteitä ulkomailta ja todettu sen olevan huono sijoitus ja sen jälkeen taas palailtu takaisin alkuperäiseen (esim HCR) järjestelmään mikä taas on vaatinut uuden viikon ostoa listahinnalla. Yksi tälläinen huono diili ja siitä paluu maksaa kuitenkin tuhansia euroja ja haukkaa aika ison siivun siitä mitä lomaosakematkailulla on "säästänyt" järjestelmästä parhaat hinta/laatu suhteet irti ottamalla.

Kiitos kaikille palstalle kirjoittajille, tuli näköjään uuden vuoden kunniaksi tälläinen vähän pitkä ja rönsyilevä postaus, mutta haastetaan tällä vaikka kaikki palstalla kävijät kirjoittelemaan tänä vuonna tänne aktiivisemmin omista kokemuksista, mielipiteistä ja ideoista, näitä jakamalla voidaan saada uusia näkökulmia ja neuvoja mitä ei välttämättä ole tullut muuten ajatelleeksi :)

Vieras

Viestejä: 78
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
January 17, 2016, 09:53

olin eilen holidayn esittelyssä ja vaihdoin välirahalla katinkullan 26 viikon naatalin 31 viikkoon. olen 99 vuodesta lähtien kuulunut pistejärjestelmään ja olen tyytyväinen. Nyt myyn 1 viikon katinkullasta pois, kun ei ole tähän aikaan kunnolla täällä itäsuomessa lunta, tosin vuodet vaihtelee. Voiko lomaosakkeen, joka on omaan käyttöön varattu ottaa pisteistä pois, vielä kaksiviikkoa jää pisteisiin?

Sissa
Ylläpito
Viestejä: 153
Lähetä viesti
Sissa
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
January 17, 2016, 10:57

Voi ottaa. Jokaainen viikko on oma erillinen yksikkönsä. Esim. HCR:ltä saa pistepurkulomakkeen, jolla homma hoituu. Jos tulevan vuoden pisteitä on jo käytetty, systeemistä irtaantuminen tapahtuu, vasta kun kyseisen viikon pisteistä ei ole käytetty. Monet ovat pitäneet pisteistä irtautumista epäoikeudenmukaisena sen keston vuoksi. Jos kuitenkin ajatellaan, että esim. tulevan vuoden pisteet on jo käytetty lomailuun, kuuluu myös kyseisen viikon vastike maksaa.

Vieras

Viestejä: 78
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
January 19, 2016, 08:31

soitin tuonne rci ja sanoivat, että holidayn kautta vain nykyisin saa pistepurkulomakkeita ja siinä menee se vuosi, he eivät mitään lomakkeita enää postita, mutta holidaylle soitin ja he lisäsivät sen pistepurkuni samaan lomakkeeseen, jolla liitän uuden osakkeen, että asia kunnossa, nyt kun vain saisi tuon 1 viikon myytyä

Sissa
Ylläpito
Viestejä: 153
Lähetä viesti
Sissa
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
January 19, 2016, 16:20

Tässä ketjussa on paljon tärkeää asiaa kaikille pohdittavaksi. Itse kokeilimme tuota "Malagan systeemiä". En nyt sanoisi, että se olisi huonompi tai parempi. Pisteviikkotarjonta on sillä järjestelmällä aivan sama kuin HCR:llä sanovat, mitä sanovat. Meillä oli hetken aikaa molemat järjestelmät käytössä ja ne olivat 100 prosenttisesti samat. Lisä- ja äkkilähtöviikoissa heillä oli omat systeeminsä ja niistä löytyi viikkoja halvemmalla kuin suoraan RCI:n sivuilta, mutta laiskana ei oikein jaksanut uuteen systeemin kunnolla perehtyä eikä hyötyä käytettyä.

Kun Pyhäniemen viikkoomme oli tulossa merkittäviä lisävastikkeita ja Tampereellekin jotain, päädyimme vaihtamaan nämä kaksi viikkoa Saimaan hyväpisteisiin viikkoihin. Pyhäniemessä oli todella merkittävästä uudistuksesta kyse, mutta Tampere oli vähän niin ja näin. Olemme kuitenkin tyytyväisiä kauppaamme. Todennäköisesti Saimaalla ei ihan pian ole lisävastikkeita tulossa maksuun.

Meille vain kävi pikkumoka pistepurussa, jonka HCR lupasi hoitaa. Allekirjoittelimmekin mm. pistepurkulomakkeet kolmen osakkeemme osalta. Vasta kuukausia myöhemmin huomasin, että liittyessämme Pure Points -järjestelmään pakolliset 15000 pelkkää pistettä oli edelleen voimassa. Soitin HCR:ään ja pyysin siitä purkulomaketta allekirjoitettavakseni. Asia venyi ja venyi. Lopulta sain lomakkeen palautettua 8.4.2015. Piste vuotemme järjestelmässä alkaa 1.4. Jossain vaiheessa ko tililtä katosivat vuoden 2016 käytettävissä olevat pisteet. Ajattelin asian olevan kunnossa.

Nyt olemme kuitenkin saaneet pistelaskun vuodesta 2016, joka käytännössä olisi siis meillä 8 päivää. Olemme olleet järjestelmään yhteydessä ja meille on kyllä luvattu, että asia järjestyy, mutta varmaksi en sitä koe ennenkuin kaikki on paperilla. Otan kyllä HCR:äänkin yhteyttä, jos kuitenkin joudumme tuon lähes 300 euron laskun maksamaan, sillä he lupasivat hoitaa kaikki paperit kuntoon. Palaan asiaan, kun asia on lopullisesti selvä. Huomioikaa myös, että tuon irtisanomisvuoden aikana joudutte maksamaan vastikkeen ja mahdolliset lisävastikkeet eli yhden tiedossa olevan lisävastikkeen vuoksi ei osakkeen vaihtaminen kannata, kun joudutte tuon vastikkeen joka tapauksessa maksamaan. (Tietysti tämän vuoden pisteet ovat myös teillä käytössä.)

Vieras

Viestejä: 78
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
January 31, 2016, 13:03

RCI ainakin ennen käsitteli HCR jäsenten pistepurut niin nopeasti kuin mahdollista, riippuen juuri että oliko viikon pisteitä käytetty tai se oma viikko jo varattu jonkun toisen jäsenen toimesta jne... mutta jos mahdollista ne tehtiin saman tien. Noiden pure pointsien kannalta tuo toimii (tai ainakin ennen toimi) juuri niin että se 12kk pitää olla se purkuaika ja jos menee vähänkin yli niin vuoden pisteidenhoitomaksut joutuu maksamaan, nehän menevät Diversifiedille (kuten tässä Sissan tapauksessa ilmeisesti) tai jollekkin muulle rakennuttajalle mistä ne on ostettu ja heillä monilla on viimeistään silloin kun olet lähdössä pois, niin motiivina kerätä sinulta juuri niin paljon rahaa kuin mahdollista.

Toivottavasti saat Sissa tuohon asiaan järkevän ratkaisun, uskoisin että HCR ja RCI ainakin tekevät parhaansa puolestasi kun olet molemmille loistava asiakas ja jopa ylläpidät tälläistä sivustoa missä lomaosakematkailusta puhutaan järkevästi ja tuodaan myös niitä positiivisia puolia esiin (järjestelmä toimii jos sitä osaa käyttää ja sopii omiin lomailutottumuksiin). Diversified tuskin tuossa tulee joustamaan, mutta tuo muutama satanen ei varmasti HCR:e ole iso raha vaikka maksaisivat sen omasta pussistaan, jos oikein ymmärsin niin heidän mokansa takia nuo pisteet eivät tulleet ajoissa puretuiksi.

Ilmoitteleppa tosiaan lopputuloksesta miten tuon yhden vuoden maksun kanssa kävi.

Sissa
Ylläpito
Viestejä: 153
Lähetä viesti
Sissa
Viesti Re: Opiksi ja myytävänä
March 1, 2016, 17:02

Juuri näin; Diversified haluaa rahansa, mutta HCR hyvittää laskun lahjakortilla, joka on hieman suurempi kuin tuo hallintomaksu. Kesti kyllä aikansa ennen kuin asia selvisi. Flamingossa töissä oleva Tero Mäntylä selvitti maksut ja antoi useamman kerran väliaikatietoja tilanteesta. Hyvä tyyppi!

Sivut: [1] 2
moottorina by cartpauj
Versio: 1.0.33.3 ; Sivu ladattiin: 0.086 sekunnissa.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.7/10 (19 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: +8 (from 16 votes)
foorumit, 5.7 out of 10 based on 19 ratings
Simple

Tutustu

Simple

Keskustele

Simple

Arvostele

Yhteistyössä

www.mediatuotanto.net